Kaksikielisen kodin kasvattina ja kasvattajana olen koko elämäni ajan päässyt (ja joutunut) kokemaan kielihaasteiden ratkomista kodin arjessa. Niin aikuisilla kuin lapsilla on luonnollisista syistä taipumus ja halu käyttää sitä kieltä mitä osaavat siinä hetkessä parhaiten ja mikä tuntuu mukavimmalta, mikä helposti johtaa epätasapainoon kahden äidinkielen välillä. Varsinkin lapset toimivat hetkessä vaistojensa varassa ja ilman aikuisen ohjausta helposti toinen äidinkielistä jää vähemmälle käytölle.
Kuten kaikissa lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa, on vain yksi tie mahdollisimman hyvään lopputulokseen: päivittäiset toistot, kova työ ja loputon rakkaus. Jokaisessa kodissa on erilainen kielidynamiikka ja tavoitteet kielten suhteen, mutta perussäännöt hyvälle (kahden) kielen opetukselle kotona ovat samat kaikille: jokaisen vanhemman pitäisi lähtökohtaisesti käyttää ainoastaan omaa äidinkieltään oman lapsensa kanssa. Äidinkieli on kognitiivinen väline tunteiden ilmaisemiseen vanhemman ja lapsen välillä, vaikka se ei aina olisi kieliopillisesti 100% oikein puhuttu.
Kuten kaikissa lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa, on vain yksi tie mahdollisimman hyvään lopputulokseen: päivittäiset toistot, kova työ ja loputon rakkaus.
Kun itsensä ilmaiseminen ja ymmärretyksi tuleminen on joskus vaikeaa, on se ymmärrettävästi turhauttavaa lapselle ja vaatii kärsivällisyyttä aikuiselta. Mutta lopulta se on vain yksi lisä arjen haasteisiin, sillä tätä samaa kärsivällisyyttä vaaditaan myös muissa arjen toimissa, kuten pyörällä ajamisen oppimiseen tai läksyjen tekoon.
Lapset ovat tunnetusti kekseliäitä ja haluavat vältellä epämukavuuksia, joten mielellään vaihtavat kielen siihen sen hetkiseen vahvempaan äidinkieleen, jota yleensä molemmat vanhemmat ymmärtävät. Näissä tilanteissa toista äidinkieltä edustava vanhempi joutuu pysymään tilanteessa kovana, eikä antaa lapsen vaihtaa kieltä, vaan auttaa lasta ilmaisemaan asiansa vanhemman ja lapsen välisellä kielellä. Nämä tilanteet eivät tietysti ole helppoja ja vaativat joskus kärsivällisyyttä etenkin pitkän työpäivän jälkeen. Se on kuitenkin ainoa tapa saada lapsi ymmärtämään, että oikoteitä ei kielen oppimiseen ole, ja lopulta se on lapsen omaksi eduksi.
Vaikka vanhemmat tekevät suurimman työn molempien äidinkielten ylläpitämiseen, ovat myös kodin ulkopuoliset mahdollisuudet suuressa roolissa; vierailut Suomeen, videopuhelut sukulaisten kanssa, suomalaisten tapaamiset Madridissa, musiikki, TV/netti ja lauantaisin järjestettävä Madridin Suomi-koulu.
Vaikka tie on pitkä, se on täynnä hauskoja yhteisiä kokemuksia.
Madridin Suomi-koulu on tärkeä lisä lapsen kielen opetukseen arjessa. Oppitunnit järjestetään sopivasti lauantaisin jolloin lapsi pääsee samalla nauttimaan ja pitämään hauskaa oman ikäistensä kanssa, ja myös vanhemmat saavat muutaman tunnin vapaata vastuustaan, ja voivat käyttää sen joko kahvitteluun muiden vanhempien kanssa, asioiden hoitamiseen tai vaikka ihan ulkoilemiseen/urheiluun.
Vaikka tie on pitkä, se on täynnä hauskoja yhteisiä kokemuksia. Vanhemmille tämä retki on myös palkitseva, koska se on mielekästä työtä lastemme eteen. Samalla tavalla kuten itse olen kiitollinen omille vanhemmilleni, varmasti omat lapsemme tulevat sitä olemaan myös tulevaisuudessa.
Rainer Wiljanen
Madridin Suomi-koulun puheenjohtaja